”Ruokailutottumukset ovat muuttuneet: viikolla mättöillalliset ovat jääneet käytännössä pois. Viikonloppuisen elellään kuitenkin niin kuin ennenkin nauttien ruoasta ja juomasta ihan niin paljon kuin haluan ja oli mukava, että Heidi ei ollut ehdoton tässäkään. Nykyisin on liikuntaa 3-4 kertaa viikossa - parhaimmillaan lähes 1,5h kerrallaan - kuluttaa kaloreja ja kunto kasvaa. Salilla ei ole tarvinnut huhkia, vaan olen treenannut kuten minulle sopivien lajien parissa. Tavoitteena ollut painon pudotus on käytännössä saavutettu ja liikunnallinen tavoite 10km lenkki jo lähellä (viime viikolla juoksin 7km). Ja hiihtokauden aloitus tuntui paremmalta kuin koskaan!"

kertoi Jyrki.

 

PERSONAL TRAINING ELI YKSILÖVALMENNUSPALVELU

Yksilövalmennus kokonaisuus koostuu henkilökohtaisista harjoittelu- ja ravinto-ohjelmista, yhteistreenikerroista, kuntotesteistä sekä mittauksista. Kohti tavoitetta kuljetaan yhdessä, jotta motivaatio pysyy yllä ja pääset tavoitteeseen.

Personal Trainerina olen erikoistunut kehonpainolla tehtäviin treeneihin ja pystyn suunnittelmaan monipuolisia liikuntaohjelmia, joissa sinun ei tarvitse huhkia myöskään salilla mikäli et halua. Liikun itse paljon luonnossa ja pyrin siihen, että liikkuminen on luonnollista, tehokasta, kehittävää ja monipuolista. Personal Trainer -palveluihin sisältyy myös henkisen puolen valmennusta, sillä muutos lähtee usein sinusta itsestäsi ja kun päästään lähelle ydintavoitteitasi, muutoksen tekeminen onkin lopulta helppoa.

Harjoitusohjelmiin voi siis sisältyä esim. salitreeniä, kehonpainolla tehtäviä treenejä, kahvakuulailua, juoksua, hiihtoa, melontaa, leijasurffausta, joogaa tai muuta sinulle sopivaa liikuntaa.

Kohti unelmiasi lähdetään tekemällä yhdessä suunnitelma, joka sopii sinun elämäntilanteeseesi ja tavoitteeseesi.

Ota rohkeasti yhteyttä ja otat ensimmäisen askeleen kohti unelmaasi!


4 kk PAKETTI ”Kohti parempaa kuntoa”

1 harjoitusohjelma, johon saat vaihtelua 4 viikon välein.
1 ravintoanalyysi – ja ohjelma
4 x 60 min tapaaminen

Konsultointi harjoitteluun tai ravintoon liittyvissä asioissa s-postitse ja sovittuna aikana puhelimitse.
Lisätunnit 95 €.
Ovh. 850 € tai 225 €/ kk


6 kk PAKETTI ”Parempaa oloa kohti”

2 harjoitusohjelmaa, johon saat myös vaihtelua 4 viikon välein.
1 ravintoanalyysi- ja ohjelma
8 x 60 min tapaaminen
Kuntotestaus: Firstbeat mittaus

Konsultointi harjoitteluun tai ravintoon liittyvissä asioissa s-postitse ja sovittuna aikana puhelimitse
Ovh. 1440€ tai 285€/kk

Voit myös suunnitella paketin sisällön itse ja pyytää tarjouksen. Mahdollisuus myös etävalmennukseen!

Hinnat sisältävät alv:n. Yritykset voivat tilata palvelun myös työntekijöilleen.


Miksi osallistuisin? 

Henkilökohtaista valmennusta ammattitaidolla sinun lähtökohtiesi, tavoitteidesi ja ajankäyttösi mukaan. Personal training käy jokaiselle, joka on valmis tekemään muutoksen elämäntapoihin ja tottumuksiinsa saavuttaakseen tavoitteensa.

Minä annan sinulle välineet muutokseen ja autan sinua ylittämään rajasi. Olen sekä Personal Trainer että Life Coach ja pystyn näiden kahden ammattitaidon avulla auttamaan sinua saavuttamaan tavoitteita.

1. Opit muuttamaan olennaiset asiat, jotka vaikuttavat hyvinvointiisi.

2. Opit miten aika otetaan haltuun. Sinä johdat kalenteriasi ja löydät aikaa liikunnalle.

3. Opit terveellisen elämäntavan ja sen kautta saat pitkäkestoisia, läpi elämän kestäviä toimintatapoja.

4. Opit virittämään itsesi hyvälle energialle. 

itsensa-johtaminen- ajanhallinta-ja-urakehitys.jpg

Kenelle tämä on suunnattu?

Personal training käy jokaiselle, joka on valmis tekemään muutoksen elämäntapoihin ja tottumuksiinsa saavuttaakseen tavoitteensa. Valmennan myös yrityksissä ja yrittäjiä, johtajia ja kiireisiä ihmisiä. Haluatpa sitten pudottaa painoa tai löytää iloa liikunnasta ja lisää hyvinvointia, pystyn auttamaan matkallasi.